Daley Blind purki sopimuksensa Ajaxin kanssa ja siirtyi Bayern Müncheniin – valmentaja kumosi mediassa esiintyneet väitteet: ”Ei ollut ideaali tilanne hänelle”
Daley Blind siirtyi aiemmin tällä viikolla vapaana agenttina Bayern Münchenin riveihin.
Blind purki sopimuksensa Ajaxin kanssa tammikuun alussa ja vaihtoi siten maisemaa kohti Saksaa ja Bundesliigaa.
Hollannin A-maajoukkueesta tuttu vasen laitapuolustaja menetti avauskokoonpanon paikkansa Ajaxissa syyskauden lopussa.
Hollantilaismedian mukaan Blindillä oli huonot välit Ajaxin päävalmentajan Alfred Schreuderin kanssa, ja välirikko olisi johtanut siihen, että pelaaja päätti purkaa sopimuksensa kesken kauden siirtyäkseen muualle.
Schreuderin mukaan väite ei pidä paikkaansa. Luotsi tiedostaa, ettei avauskokoonpanon paikan menetys ollut helppo asia Blindille.
– Mielestäni on todella hienoa Daleyn kannalta, että hän voi mennä sinne. Uskon, ettei Blindin lähteminen johtunut minusta. En voi estää median kirjoitteluja. Daley puhui seuran kanssa ja teki päätöksensä. On hienoa, että hän pääsi Bayerniin.
– Kaikki tietävät, että media voi vaikuttaa siihen, mitä joistain ihmisistä puhutaan. Minulla oli normaalit välit Daleyn kanssa. Hän on huippupelaaja ja puhuin hänen kanssaan nykyisestä tilanteestaan. Ei se ollut tietenkään ideaali tilanne hänelle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Haastattelu: Ystävä houkutteli Razak Simpsonin Veikkausliigaan – tykästyi hiljaiseen Vaasaan
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Argentiinan maajoukkuetoppari jätti jäähyväiset – 17 vuoden ura päätökseen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Tuomareilta erityiskohtelua? Thomas Müller latasi rajun väitteen Lionel Messistä
- Ilves iskuasemista toiseen osaotteluun – näin kävi Islannissa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä