Häikäisevä ele! Huuhkajat-vahdin joukkuetoveri sairastui syöpään – kaikki vetivät päänsä kaljuksi
Huuhkajista tutun maalivahdin Anssi Jaakkolan edustama englantilaisseura Bristol Rovers keksi upean eleen välittääkseen tukensa joukkueen puolustaja Nick Andertonille, joka joutui viime kesänä kemoterapiaan luusyövän takia.
Neljäkymmentä Roversin pelaajaa, valmentajaa ja henkilökunnan jäsentä ovat kaikki ajelleet päänsä yhteistuumin maanantaina 16. tammikuuta. Seura päätti ajankohdan Andertonin pelinumeron 16 mukaan.
Pelaajaurastaan Valioliigassa tunnettu Rovers-manageri Joey Barton oli yksi niistä, joka kävi leikkauttamassa hiuksensa tärkeän asian puolesta.
Andertonilla, 26, diagnosoitiin osteosarkooma reisiluussa minkä vuoksi myös hänen hiuksensa ovat lähteneet.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
– Mielestäni se osoittaa, mitä kaikki täällä ajattelivat Nickistä, Roversin kapteeni Paul Coutts kertoi BBC:lle.
– Hän vain jatkoi pelaamista viime vuoden tammikuusta lähtien. Ymmärsin, että hän luuli polvensa olevan vain kipeä. Se osoittaa, millainen luonne hän oli.
– Hän laittoi kroppansa likoon ja auttoi meitä League One -nousuun ja hienoihin kohtauksiin viime kauden lopussa. Hän antaisi mitä vaan ollakseen takaisin pukuhuoneessa poikien kanssa, me halusimme vain osoittaa tukemme hänelle.
Seura perusti myös GoFundMe-lahjoituksen kerätäkseen rahaa Andertonille ja hänen perheelleen. Tällä hetkellä summa on ylittänyt 32 000 punnan rajapyykin.
Jos alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar otti avausvoittonsa Allsvenskanissa – Anthony Olusanya iski voittomaalin
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”

- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”