HS: KuPS päättää pian uudesta päävalmentajastaan – kolme kovaa nimeä osoittivat kiinnostuksensa
Kuopion Palloseura tekee tiettävästi päätöksen uudesta päävalmentajastaan lähiaikoina. Seura purki sopimuksensa Simo Valakarin kanssa ”yhteisymmärryksessä” viime perjantaina ja etsii nyt korvaajaa.
Helsingin Sanomien uutisessa kerrotaan, että KuPSin apuvalmentajaksi vuonna 2019 palkattu Pasi Tuutti on käynyt keskusteluja päävalmentajana työskentelemisestä kuopiolaisseuran peräsimessä.
– Totta kai, on neuvoteltu, Tuutti kertoo HS:lle.
– Sehän on tällainen pikkupojan unelma, että pääsisi kasvattajaseuransa edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Varmasti se oli kaikilla tavoitteena, että jonain päivänä on ehkä minun päiväni.
HS tavoitti myös KuPSin entisen mestariluotsin Jani Honkavaaran (kuvassa), jota on Valakarin lähdettyä spekuloitu vahvasti takaisin Kuopioon.
– Ei ole ainakaan vielä keskusteltu. En tiedä, missä vaiheessa heidän prosessinsa menee. Olen totta kai kiinnostunut, Honkavaara sanoi tiistai-iltana.
Myös muun muassa Huuhkajia ja HIFK:ta luotsannut Mixu Paatelainen osoitti kiinnostuksensa KuPS-pestiä kohtaan, mutta ei ole ainakaan vielä saanut yhteydentottoa seuralta.
Voit lukea Helsingin Sanomien koko artikkelin tästä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen