Huuhkajat pelasi Portugalin-leirin jälkimmäisen ottelunsa torstaina kohdattuaan harjoitusottelussa Viron. Viro voitti Suomen lopulta 1-0.

Huuhkajat kärsi torstainakin tehottomuudesta. Laadukkaat maalipaikat ja viimeistely-yritykset loistivat poissaolollaan. Omaa kieltään kertoo se, ettei Huuhkajat laukonut ottelussa ainuttakaan kertaa kohti Viron maalia.

Ottelun ainoa täysosuma syntyi noin kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Viron Martin Miller iski pallon maaliin kulman jälkitilanteesta. Millerin laukaus kimposi Huuhkajien puolustuksen kautta ohi Viljami Sinisalon.

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva antoi Viro-ottelussakin debyyttejä useille nuorille pelaajille. Sinisalo, Ville Koski, Robin Tihi, Matti Peltola, Noah Pallas ja Jaakko Oksanen nimettiin Huuhkajien avauskokoonpanoon. Yksikään ei ollut aiemmin päässyt kentälle A-maajoukkueen paidassa.

Portugalin-leiri oli Huuhkajien osalta hyvinkin mollivoittoinen, sillä myös maanantainen Ruotsi-ottelu päättyi tappioon. Ruotsi voitti ottelun 2-0.

Alla olevassa twiittiupotuksessa on nähtävillä Huuhkajien avauskokoonpano.

Huuhkajat

@Huuhkajat
𝐀𝐯𝐚𝐮𝐬𝐤𝐨𝐤𝐨𝐨𝐧𝐩𝐚𝐧𝐨 | 𝐒𝐭𝐚𝐫𝐭𝐢𝐧𝐠 𝐗𝐈 | 🇫🇮🆚🇪🇪 | A-maaottelu: Suomi–Viro | ⌚ 18.00 | 📺 Yle Areena | Mitä mieltä olet Huuhkajien avauksesta? 🦉💬

Päävalmentaja Markku Kanerva on valinnut kuusi debytanttia illan avaukseen!

#Huuhkajat #FINEST #MeOlemmeSuomi