Kansanedustajan kirjallinen kysymys poiki kiivasta keskustelua futispiireissä – myös Timo Furuholm otti kantaa: ”Ei oikeuta vetelemään mutkia suoraksi”

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru julkisti keskiviikkona eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jonka hän toivoo johtavan urheilutapahtumien katsomoturvallisuuden parantamiseen porttikieltojärjestelmällä.
Kiuru viittasi kotisivuillaankin julkaistussa kysymyksessä Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) tilaamaan selvitykseen tapahtumajärjestäjien mahdollisuudesta kieltää henkilöitä tulemasta tilaisuuksiinsa sopimusoikeudellisin keinoin voimassa olevien lakien perusteella.
– Selvityksen tekijä Janne Ripatti päätyi tulokseen, ettei nykyinen lainsäädäntö mahdollista häiriköiden poissulkemista tapahtumista. Selvityksen myönteinen johtopäätös oli, että ”Porttikieltojärjestelmän toteuttamiselle lainsäädännöllisin keinoin ei kuitenkaan ole olemassa estettä.
– Toimivan porttikieltojärjestelmän tavoitteena on mahdollistaa tapahtumien järjestäjille yksi lisäkeino, jonka avulla he voisivat tuottaa turvallisempia ottelutapahtumia tulevaisuudessa. Suomen Palloliitto ja Veikkausliiga tukevat porttikieltojärjestelmän mahdollistavan lainsäädännön luomista, ja ne ovat antaneet tukensa järjestelmän nopealle kehittämiselle.
Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa sanoi MTV Urheilun mukaan, että porttikieltojärjestelmä ”auttaisi valtavasti ongelmien ehkäisemisessä”.
– Seuroille ongelmat ovat aika, kustannus ja mielikuvat. Pienet ryhmät aiheuttavat ne (ongelmat) ja tietävät, ettei siitä koidu seuraamuksia. Tämä antaisi työkaluja seuroille. Voit olla kausarin omistaja, mutta jolla ei ole pääsyä peleihin. Yleensä se ohjaa ihmisiä, kun joudut ottamaan vastuun tekemisistä, Marjamaa sanoi.
Sosiaalisessa mediassa Kiurun kirjallinen kysymys on herättänyt jalkapalloväen keskuudessa keskustelua. Vaikka kysymyksessä on nähty myös hyvää, on moni pitänyt siinä käytettyä kieltä ja uhkakuvia liioiteltuna.
– Viime vuosina huliganismi on lisääntynyt urheilutapahtumissa. Ilmiö on yleistynyt Euroopassa erityisesti jalkapallossa. Valitettavasti kielteiset toimintamallit leviävät pienellä viiveellä myös Suomeen, alkaa Kiurun kirjallinen kysymys.
– Tilanteen vakavuutta lisää tieto siitä, että Ruotsissa järjestäytynyt rikollisuus on ollut mukana tukemassa joidenkin huligaaniryhmien toimintaa.
– Suomessa tietyt henkilöt ihannoivat jatkuvia järjestyshäiriöiden aiheuttamista, pyroteknisten tuotteiden tuomista ottelutapahtumiin sekä väkivaltaista käyttäytymistä toisia kannattajaryhmiä kohtaan. Suomalaisessa jalkapallossa suurimman ongelman aiheuttavat yksittäiset henkilöt, jotka häiriköivät 10–20 henkilön ryhmissä. Riski häiriökäyttäytyjien määrän kasvusta ja tehokkaammasta organisoitumisesta on ilmeinen.
– Häiriökäyttäytyminen heikentää rauhallisesti pelistä nauttivien katsojien viihtyvyyttä. Pahimmillaan se on heille myös konkreettinen turvallisuusriski, jota ei pitäisi joutua kohtaamaan ollenkaan. Riski koskee myös joukkueita ja ottelutapahtumien henkilökuntaa.
– On tiedossa, että osa vanhemmista ei enää tulee ottelutapahtumiin lastensa kanssa, koska he haluavat suojata heidät tappeluiden näkemiseltä sekä mahdollisilta loukkaantumisriskeiltä.
Keskusteluun otti kantaa myös FC Interin entinen hyökkääjä Timo Furuholm.
– Suuri yhteiskunnallinen haaste: jalkapallo-ottelut. Jatkuvat turpakäräjät katsomossa ja järjestäytynyt rikollisuus vaanii kulman takana. Pelasin aika monta peliä matkan varrella ja tilannekuvani on toisenlainen, kirjoitti Furuholm, 35.
FC Hongan manageri Hexi Arteva huomautti, että hänen mielestään Kiurun aloite on ”yli-dramaattisuudestaan” huolimatta hyvä, mutta Furuholmin mielestä se ei oikeuta maalaamaan suomalaisista jalkapallokatsomoista väärää kuvaa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigan sarjakärki jatkosopimukseen päävalmentajansa kanssa: ”Oli helppo päätös”
- Virallista: Jesse Joronen löysi uuden työnantajan
- KuPS sai kunnon selkäsaunan
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- KuPS sai kunnon selkäsaunan
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä