SJK lainaa maalivahtilupauksen Arsenalista – ”Suomesta en tiennyt hirveästi etukäteen”
Arsenalin akatemiassa pelaava maalivahti Ovie Ejeheri siirtyy puolen vuoden lainasopimuksella Seinäjoen Jalkapallokerhoon.
Ejeheri, 19, vietti edelliset kuusi kuukautta lainalla Englannin kuudenneksi korkeimmalla sarjatasolla Chelmsford Cityn joukkueessa, jonka riveissä hän pelasi 23 ottelua päästäen niissä vain 17 osumaa ja pitäen maalinsa puhtaana 11 pelissä.
– Olen mielestäni hyvin kokonaisvaltainen maalivahti. Eli pystyn tehdä kaikkia asioita, pelata jalalla ja torjua. Mutta koska olen pitkä ja isokokoinen, moni pitää minua varsin dominoivana maalivahtina maalin edustalla. Sanoisin, että se on tavallaan minun supervoimani peruspelaamiseni lisäksi. Olen mielestäni myös kohtuu hyvä rangaistuspotkujen torjuja, kuvailee Ejeheri itseään SJK:n tiedotteessa.
– Suomesta en tiennyt hirveästi etukäteen, mutta olen kyllä ottanut selvää. Olen jopa opetellut suomeksi sanoja. Osaan tervehtiä ja esitellä itseni jo suomeksi, ja tiedän mitä tarkoittaa ”tervetuloa”.
Arsenal lähetti tällä viikolla myös toisen nuoren maalivahtinsa lainalle, kun Arthur Okonkwo, 21, siirtyi itävaltalaiseen Sturm Graziin.
Athleticin mukaan Arsenal halusi, että sen nuoret maalivahdit lähtisivät mukavuusalueensa ulkopuolelle kerryttämään kokemusta pääsarjajalkapallosta, jota heille ei olisi ollut Englannissa tarjolla.
Ejeherille ei ole vielä kirjattu maaotteluita tililleen, mutta Athleticin mukaan hänestä kilpailevat Englanti, Uganda ja Nigeria, joka johtaa parhaillaan kisaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
