SuomiFutiksen uutispäällikkö Juho Hirvonen siirtyy HJK:n tehtäviin
SuomiFutiksen uutispäällikkö Juho Hirvonen siirtyy tammikuun puolivälissä Helsingin Jalkapalloklubin tehtäviin.
Toimituksemme haluaa kiittää Suomen johtaviin futistoimittajiin lukeutuvaa Hirvosta hänen ansiokkaasta työstään viimeisen kuuden vuoden aikana niin uutisten, sosiaalisen median kuin hakukoneoptimoinnin parissa.
– Haluan kiittää luottamuksesta, jonka sain ensimmäisestä päivästäni lähtien, Hirvonen kommentoi.
– On ollut ilo ja kunnia työskennellä osaavien ihmisten kanssa ja ennen kaikkea olla luomassa suomalaiseen jalkapallomediakenttään tukevasti omilla jaloillaan seisova jalkapallomediasivustojen kokonaisuus.
– Suomalainen futismediakenttä on ottanut ison harppauksen siitä päivästä, kun ensimmäisen juttuni kirjoitin SuomiFutikseen, joka on ollut itselleni varsin rakas uutissivusto. On ollut ilo seurata ja osin ehkä myös ohjata kotimaista jalkapallopuhetta. Uskon, että työllämme on ollut, ja tulee myös jatkossa olemaan iso vaikutus.
31-vuotias Hirvonen ottaa ohjat HJK:n uutena viestintäpäällikkönä ja kuvailee työtehtäväänsä ”monella tapaa unelmien täyttymykseksi”. Päättyneellä kaudella roolissa toiminut Pekka Mäntylä jatkaa Suomen hallitsevan mestarijoukkueen tiedottajana.
– On hienoa, että saamme Juhon kaltaisen osaajan tuomaan tuoreita jalkoja tiimiin, kommentoi Mäntylä seuran verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?

- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen