CM: Olivier Giroud hylkäsi rahakkaan tarjouksen Valioliigasta
Valioliigaseura Everton teki maanantaina suuren tarjouksen Olivier Giroud’lle, kertoo Calciomercato.
Calciomercaton saamien tietojen mukaan Everton otti yhteyttä kärjen edustajiin ja tarjosi loppukauden mittaista sopimusta. Everton oli valmis tarjoamaan Giroud’lle kolmen miljoonan euron palkkaa kevätkaudesta, ja lisäksi kahden miljoonan euron bonusta, jos seura säilyttää sarjapaikkansa.
Giroud kuitenkin hylkäsi saamansa yhteydenoton, eikä aloittanut neuvotteluja AC Milanin kanssa mahdollisesta siirrosta Evertoniin.
Everton pelaa suorastaan surkeaa kautta. Se on kerännyt 20 ottelusta vain 15 pistettä ja on sarjataulukossa putoamisviivan alapuolella 19. sijalla.
36-vuotiaan Giroud’n tavoite on auttaa AC Milania loppukaudella ja samalla odottaa seuran jatkosopimustarjousta.
AC Milan ei ole toistaiseksi tarjonnut Giroud’lle uutta sopimusta ja Calciomercaton mukaan on mahdollista, että kärki jättää seuran vapaana agenttina kesällä. Giroud haluaisi jatkaa uraansa AC Milanissa.
Giroud voitti AC Milanin kanssa viime keväänä Serie A:n mestaruuden. Giroud on tehnyt kuluvalla kaudella kuusi maalia Serie A:ssa. Mestarien liigan lohkovaiheessa Giroud iski neljä maalia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?