Joel Pohjanpalo aiheutti tehoilullaan jälleen potkut italialaislegendalle – jättääkö Radja Nainggolan Italian vain kahden pelatun ottelun jälkeen?
Serie B -seura SPAL tiedotti tiistaina antaneensa potkut päävalmentajalleen Daniele De Rossille.
De Rossi ehti valmentaa SPAL:ia lokakuusta lähtien, mutta menestys oli kehnoa. 16 sarjaottelusta tuloksena oli vain kolme voittoa, kuusi tasapeliä ja jopa seitsemän tappiota. SPAL on parhaillaan Serie B:n sarjataulukossa 18. sijalla.
Lähes koko pelaajauransa kasvattajaseuraansa AS Romaa edustaneelle italialaislegendalle pesti SPAL:n peräsimessä oli ensimmäinen päävalmentajana.
SPAL hävisi viime viikonloppuna Joel Pohjanpalon, Jesse Jorosen ja Niki Mäenpään edustamalle Venezialle 1-2. Pohjanpalo syötti ottelussa Venezian molemmat maalit, ja oli siten aiheuttamassa De Rossille potkuja. Pohjanpalo valittiin viime viikonlopun Serie B -kierroksen parhaaksi pelaajaksi.
Puolitoista viikkoa takaperin Pohjanpalo iski voittomaalin Beneventon verkkoon. Ottelun jälkeen Benevento ilmoitti antaneensa potkut päävalmentajalleen Fabio Cannavarolle.
De Rossin potkut saattavat johtaa myös Radja Nainggolanin poistumiseen SPAL:sta. Nainggolan siirtyi muutama viikko sitten vapaana agenttina SPAL:n riveihin. De Rossi onnistui vakuuttamaan vanhan pelikaverinsa ja Nainggolan suostui SPAL:n kevätkauden mittaiseen tarjoukseen.
Sky Sport Italian mukaan on hyvin mahdollista, että Nainggolan jättää SPAL:n taakseen pelattuaan seurassa vain kaksi ottelua.
SPAL palkkasi Massimo Oddon uudeksi päävalmentajakseen. Oddo voitti pelaajaurallaan De Rossin kanssa maailmanmestaruuden kesällä 2006.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
