Martin Ødegaard siirtyi Strømsgodsetista Real Madridiin tammikuussa 2015.

16-vuotiaana Real Madridiin siirtynyt Ødegaard pelasi muutaman vuoden ajan Real Madridin B-joukkue Castillan riveissä, vaikka harjoittelikin jatkuvasti edustusjoukkueen kanssa.

Madridilaismedia ehti jo menettää malttinsa Ødegaardin suhteen ja kutsui norjalaistaituria flopiksi, kun pelaaja oli ehtinyt viettää muutaman vuoden seurassa. Nykyään Ødegaard on Arsenalin kapteeni ja taistelee Valioliigan mestaruudesta.

Ødegaard kertoi The Players’ Tribunen haastattelussa, miksi alku Real Madridissa oli niin vaikea. Odotukset olivat taivaissa, vaikka kyse oli 16-vuotiaasta nuorukaisesta.

– En ollut säännöllisesti Castillan mukana, joten minun oli vaikea löytää tarvittavaa yhteyttä siellä. Edustusjoukkueessa oli vain lapsi, joka tuli harjoittelemaan heidän kanssaan. En osallistunut otteluihin. Se tuntui hieman oudolta. Olin kuin loukussa kaiken keskellä. En enää pelannut samalla tavalla kuin aiemmin. Pelasin liian varmasti. Pelkäsin enemmän virheiden tekemistä, enkä pelannut omaa peliäni.

– Media kritisoi minua, kun en ollut välittömästi odotusten mukaisella tasolla. Minua oli helppo kritisoida. Jos tunnet minut, tiedät minun hymyilevän paljon, mutta uskon, että ulkopuolelta katsottuna joskus naamani näyttää surulliselta.

– Jos olisin ollut espanjalainen, niin kenties minulle olisi annettu hieman enemmän aikaa kehittyä. Totta puhuen en tiedä. Modernissa jalkapallossa ei ole keskitietä. Joko olet historian paras hankinta tai aivan surkea pelaaja.