TPS hankki kivenkovan paluumuuttajan – Riku Riski palaa Turkuun: ”Tuntuu tosi hyvältä”
Riku Riski on allekirjoittanut 2+1-vuotisen sopimuksen Turun Palloseuran kanssa, kertoo seura virallisilla kotisivuillaan.
Viimeiset viisi vuotta HJK:ssa pelannut Riski aloitti ammattilaisuransa TPS:ssä, jota hän edusti edellisen kerran 2006–2010.
Hän voitti TPS:n paidassa kolme SM-pronssia sekä Suomen Cupin mestaruuden vuonna 2010.
33-vuotias laitahyökkääjä on sen jälkeen pelannut Puolan, Ruotsin, Norjan ja Skotlannin pääsarjoissa, minkä lisäksi hänelle on kertynyt 26 ottelun ja neljän maalin verran kokemusta Suomen A-maajoukkueesta.
Riski on innoissaan paluustaan TPS:ään, joka taistelee tälläkin kaudella paluusta Veikkausliigaan.
– Minulla on paljon hyviä muistoja Tepsistä. Arvostan sitä, mitä olen Tepsiltä pelaajana saanut. Täällä luotiin aikanaan se pohja ammattilaisuralleni. Kyllä se on aina mielessä ollut, että olisi hienoa vielä joskus palata Tepsiin, ja tuntuu tosi hyvältä, että se paluu nyt toteutuu, laitahyökkääjä sanoo seuran verkkosivuilla.
– Olen saanut nähdä ja kokea paljon jalkapalloammattilaisena, ja pystyn varmasti sitä kautta tuomaan nuoreen joukkueeseemme oman lisäni olemalla oma itseni sekä kentällä että sen ulkopuolella. Kentälle tuon nopeutta, oveluutta ja taitoa, ne ovat ne minun vahvuuteni pelaajana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen