Bild: Borussia Dortmundilta tyly ilmoitus kapteenilleen – jatkosopimus syntyy vain puolet pienemmällä palkalla
Marco Reusin nykyinen sopimus Borussia Dortmundin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Osapuolet eivät ole toistaiseksi päässeet yhteisymmärrykseen uudesta jatkosopimuksesta ja saksalaismediassa Reusia on yhdistetty muun muassa RB Leipzigiin.
Urallaan lukuisista loukkaantumisista kärsinyt Reus on ollut myös tälläkin kaudella sivussa pelikentiltä erilaisten vammojen vuoksi. Nilkkavammojen kanssa taistellut Reus on kuitenkin viime aikoina ollut täydessä pelikunnossa ja kuuluu edelleen kunnossa ollessaan joukkueensa ehdottomiin luottopelaajiin.
Bildin mukaan Dortmundin seurajohto on ilmoittanut Reusille, että pelaajan on puolitettava palkkansa, jotta jatkosopimus voisi syntyä. 33-vuotias Dortmund-kapteeni tienaa seurassa parhaillaan 12 miljoonaa euroa vuodessa. Palkan on pudottava kuuteen miljoonaan euroon, jotta seura olisi valmis tekemään jatkosopimuksen konkarin kanssa.
Reus on yksi Dortmundin seurahistorian merkittävimmistä pelaajista. Seuran oma kasvatti on pelannut edustusjoukkueessa vajaan 11 vuoden ajan ja otteluita on kertynyt 375 kappaletta. Reus on voittanut Dortmundissa kahdesti Saksan Cupin.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Milan tiputti ison uutisen ”Kapteeni Amerikan” tulevaisuudesta
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus