Lähde: Pep Guardiolan jatkosopimus vaikutti myös Erling Haalandin sopimukseen – ulosostopykälän aktivoimisvuosi siirtyi myöhemmäksi
Erling Haaland siirtyi viime kesänä Borussia Dortmundista Manchester Cityyn.
Manchester City maksoi Haalandista noin 60 miljoonaa euroa. Haaland pelaa suorastaan hurjaa kautta uudessa seurassaan. Kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, on 36 ottelussa syntynyt yhteensä jopa 39 maalia.
Tiistaina Haaland iski viisi maalia RB Leipzigin verkkoon Mestarien liigan neljännesvälierien jälkimmäisessä osassa.
Catalunya Ràdion Tot Costa -ohjelman saamien tietojen mukaan Haalandin sopimuksessa oleva 200 miljoonan euron ulosostopykälä on sittenkin aktivoitavissa vasta kesällä 2025.
Pep Guardiola allekirjoitti hiljattain Manchester Cityn kanssa uuden jatkosopimuksen. Sen myötä Haalandin ulosostopykälän aktivoimisvuosi siirtyi kesästä 2024 vuodella eteenpäin. Haalandin sopimuksessa oli alun perin pykälä, jolla 200 miljoonan euron ulosostopykälän aktivoimisaikaa siirretään vuodella eteenpäin, jos Guardiola tekee jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa.
Guardiola on valmentanut Manchester Cityä kesästä 2016 lähtien. Uusi sopimus kestää kesään 2025 saakka.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?

- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!