Bayern-pomo väittää: Julian Nagelsmann olisi voinut mahdollisesti välttää potkut: ”Hänen ei olisi pitänyt lähteä lomalle”

Bayern München antoi Julian Nagelsmannille potkut reilu viikko sitten. Nagelsmann ehti valmentaa Bayernia noin puolentoista vuoden ajan.
Potkujen aikaan Bayern oli Bundesliigassa toisena pisteen perässä sarjakärki Borussia Dortmundia. Bayern voitti lauantaina Thomas Tuchelin alaisuudessa Dortmundin 4-2 ja siirtyi sarjan kärkipaikalle.
Nagelsmannin potkut tulivat monille suurena yllätyksenä, sillä joukkue oli mukana kaikissa kilpailuissa. Saksalaismedian mukaan Nagelsmann oli kuitenkin menettänyt pukukopin ja seurajohdon luottamuksen.
Bayernin entinen puheenjohtaja ja nykyinen seurajohdon jäsen Uli Hoeneß kertoi lehdistölle Nagelsmannin lähteneen lomalle Bayer Leverkusenille kärsityn tappion jälkeen.
Maajoukkuetauko pyörähti tuolloin käyntiin. Hoeneß antoi ymmärtää, että jos Nagelsmann olisi jäänyt Müncheniin, voisi hän mahdollisesti edelleen valmentaa Bayernia.
– Nagelsmannin ei olisi pitänyt mennä lomalle hiihtämään Leverkusen-tappion jälkeen. Jos hän olisi jäänyt Müncheniin, olisimme voineet tavata toisemme ja puhua joko maanantaina tai tiistaina. Ja kuka tietää, mitä olisikaan voinut tapahtua, Hoeneß totesi.
Lähde: AS
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Mestaruusunelma suli – Jude Bellinghamille palkinto hienosta kaudesta
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla