Huligaanit yrittivät hyökätä vierasfanien kimppuun – hollantilaisseura jakoi 43 porttikieltoa

AZ Alkmaar on jakanut 43 porttikieltoa kannattajilleen, jotka yrittivät hyökätä West Hamin vierasfanien kimppuun Konferenssiliigan toisessa välierässä viime viikon torstaina.
Useat West Hamin pelaajat ottivat yhteen ultrakannattajaryhmän kanssa, joka koitti päästä katsomoon, jossa oli pelaajien ystäviä ja perheenjäseniä. Muutamat vieraskannattajat puolustivat muita faneja huligaaneilta ennen kuin järjestyksenvalvojat pääsivät rauhoittamaan tilanteen.
– AZ on antanut 43 porttikieltoa vastauksena viime viikon levottomuuksiin. Se koskee kävijöitä, jotka olivat osallisina Alkmaarissa pelatun välieräottelun ympärillä tapahtuneisiin väärinkäytöksiin, kommentoi seura tiedotteessaan.
– Ei ole mitenkään poissuljettua, että paikallisia porttikieltoja määrätään vielä lisää. Seuran päätöksen lisäksi viranomaisten rikostutkinta on edelleen käynnissä.
Euroopan jalkapalloliitto (UEFA) tarkastelee raportteja tapauksesta ennen kuin se päättää mahdollisista omista toimistaan.
West Ham eteni välieristä finaaliin yhteismaalein 3-1. Se kohtaa 7. kesäkuuta pelattavassa loppuottelussa Fiorentinan Tšekin Prahassa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä