KuPS kaatoi satavuotisjuhlaottelussaan HJK:n!
Veikkausliigassa pelattiin perjantaina täysi kierros.
Illan suurin mielenkiinto kohdistui KuPSin ja HJK:n väliseen huippuotteluun Kuopiossa. Kyseessä oli KuPSin satavuotisjuhlaottelu.
Kamppailu päättyi lopulta KuPSin 2-1 -voittoon. HJK:lle kyseessä oli sarjakauden avaustappio.
Joona Veteli vei KuPSin johtoon 18. minuutilla. Vetelin boksin sisältä lähtenyt laukaus yllätti HJK-vahti Jesse Östin. 1-0. KuPS iski hetkeä myöhemmin toisenkin kerran, mutta osuma hylättiin paitsiona. Hienon alkukauden pelannut Topi Keskinen toi HJK:n tasoihin juuri ennen taukoa kulmapotkun jälkitilanteesta.
KuPS oli toisella jaksolla selvästi HJK:n niskan päällä. Jani Honkavaaran miehistö hallitsi pelitapahtumia ja pakotti pelin HJK:n kenttäpuoliskolle. Se tuotti lopulta tulosta, kun Saku Savolainen puski pallon upeasti ohi Östin. Savolaisen osuma jäi ottelun voittomaaliksi.
Honkavaara saapui KuPSin päävalmentajaksi muutama viikko sitten. Sen jälkeen KuPS on voittanut kaikki kolme otteluaan ja noussut kuin varkain vain kolmen pisteen päähän HJK:sta.
Artikkeli jatkuu twiittiupotuksen jälkeen.
Hienosti kauden aloittanut SJK onnistui kuin onnistuikin nappaamaan täyden pistepotin isännöityään FC Interiä Seinäjoella. SJK voitti ottelun Diego Rojasin lisäaikamaalin myötä 2-1. SJK nousi kahden pisteen päähän yhden ottelun enemmän pelanneesta sarjakärki HJK:sta.
Alkukaudella varsin merkittävistä maalinteko-ongelmista kärsinyt Honka sai ketsuppipullon auki. Honka voitti Tapiolassa FC Lahden tyylipuhtaasti 3-0. Honka oli tehnyt ennen perjantaita viidessä pelaamassaan sarjaottelussa yhteensä vain kaksi maalia.
Jos Honka on kärsinyt maalinteko-ongelmista, voi samaa sanoa toden totta myös VPS:sta. VPS ei ollut nimittäin tehnyt maaliakaan alkukaudella. VPS sai kaivatun avausvoiton kaadettuaan IFK Mariehamnin 2-1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi