Mihin seuraavaksi? Andrés Iniesta, 39, haluaa vielä jatkaa uraansa

Barcelonan pelaajalegenda Andrés Iniesta jättää tänä kesänä japanilaisen Vissel Koben, jota hän on edustanut viisi vuotta.
Iniesta, 39, siirtyi Japaniin vuonna 2018 Barcelonasta, jota hän oli edustanut yhtäjaksoisesti 12-vuotiaasta lähtien.
Barcelonan edustusjoukkueessa Iniesta esiintyi 674 kertaa ja voitti 32 pokaalia. Espanjan paidassa hän oli olennainen osa joukkuetta, joka voitti kaksi EM-kultaa ja maailmanmestaruuden vuosina 2008-2012. La Roja voitti vuoden 2010 MM-finaalin juurikin Iniestan jatkoajan osumalla.
Kuluvalla kaudella Iniesta on jäänyt Vissel Kobessa vähäiselle peliajalle.
– Haluan päättää aikani täällä kunnolla ja katsoa sitten, mitä vaihtoehtoja minulla on, kommentoi Iniesta BBC:n mukaan.
– Haluan jatkaa pelaamista ja jäädä sitten eläkkeelle, kun olen vielä aktiivinen. Se on minulle vaikeaa täällä, joten haluan löytää paikan, jossa voin lopulta jäädä eläkkeelle.
– Ajattelin aina, että jäisin eläkkeelle täällä, mutta asiat eivät ole menneet niin kuin olisin halunnut.
– Viime kuukausina olen treenannut kovaa tarkoituksenani antaa panokseni joukkueelle, mutta minusta alkoi tuntua, että valmentajalla oli erilaiset prioriteetit.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Serie A -otteluissa hulinoitiin urakalla: Päätöskierrokselle jättimäisiä toimitsijakieltoja ja sakkoja
- Tähtihyökkääjä jättämässä Juventuksen
- Legendaarisella Valioliiga-stadionilla pelattiin historian viimeinen ottelu
- Harry Kane jälleen Bundesliigan maalikuningas!
- Manchester United ryösti suurseuran valmentajan – mestaruutta juhlittiin silti
- Romano: Argentiinan supertähti jättää seuransa
- Neljällä Huuhkajat-pelaajalla kausi päättyi katkeraan pettymykseen
- Viimeiset europaikat ratkaistiin Saksassa – yksi isoista jäi rannalle
- Cristiano Ronaldo on yhdellä mittarilla edelleen maailman arvokkain
- Nigerialaista A&A Kiviasennus Palvelut FC:tä epäillään sopupelistä – näin yhtiön pomo kommentoi

- Real Madrid teki jättikaupan Valioliigaan – myös Juventus hyötyy taloudellisesti