Sport Bild: Thomas Müller pettynyt pieneen rooliinsa – harkitsee jättävänsä Bayern Münchenin kesällä

Thomas Müller on pelannut koko ammattilaisuransa Bayern Münchenissä.
Bayernin oma kasvatti on pelannut seuran edustusjoukkueessa 14 vuoden ajan. 663 ottelussa on syntynyt 234 maalia ja 255 maalisyöttöä. Piilokärkenä, laitahyökkääjänä ja kärkenä tunnettu monipuolinen hyökkäyspään taituri on voittanut Bayernissa peräti 11 kertaa Bundesliigan mestaruuden.
Kahdesti Mestarien liigan voittoa juhlineen maailmanmestarin sopimus Bayernin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.
Sport Bildin saamien tietojen mukaan on kuitenkin hyvin mahdollista, että 33-vuotias Müller jättää Bayernin jo kuluvan kauden jälkeen. Müller ei näytä kuuluvan tuoreen Bayern-luotsi Thomas Tuchelin luottopelaajiin. Tuchel on jättänyt Müllerin varsin pienille minuuteille.
Lähteen mukaan Müller aikoo tosissaan harkita siirtoa muihin maisemiin, jos hänen tilanteensa ei muutu loppukauden aikana.
Müller lopettanee komean pelaajauransa ensi kauden jälkeen, mutta haluaa pelata uransa viimeisen kauden huipulla taistellen pokaaleista. Müller ei ole poissulkenut siirtoa ulkomaille tai jopa toiseen saksalaisseuraan.
Müller jätettiin ulos Saksan A-maajoukkueesta maaliskuun EM-karsinnoissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan