Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
Andrés Iniesta jättää Vissel Koben ensi viikolla.
Vissel Kobe ja Barcelona iskevät yhteen harjoitusottelussa ja se jää samalla Iniestan viimeiseksi kamppailuksi japanilaisseuran paidassa.
Iniesta on edustanut Vissel Kobea viiden vuoden ajan. Sopimus olisi kattanut vielä loppuvuoden, mutta Iniestan peliaika seurassa on vähentynyt huomattavasti ja konkari teki siitä omat johtopäätöksensä.
TNT Sportsin toimittaja Ariel Heluenin saamien tietojen mukaan Argentiinan pääsarjaseura Argentinos Juniorsin päävalmentaja Gabriel Milito soitti Iniestalle ja pyysi häntä liittymään joukkueeseensa. Milito ja Iniesta pelasivat yhdessä Barcelonassa vuodet 2007-11.
Heluenin mukaan Iniesta ei sulkenut pois mahdollisuutta siirtyä Argentinos Juniorsin riveihin. Argentinos Juniors on parhaillaan 13. sijalla Argentiinan pääsarjassa.
Milito vahvisti itse myöhemmin soittaneensa Iniestalle.
– Soitin Iniestalle tiedustellakseni hänen suunnitelmiaan. Haluaisin hänet joukkueeseeni. Nyt on odotettava, mitä tapahtuu, Milito totesi lehdistötilaisuudessa.
39-vuotias Iniesta muistetaan parhaiten Barcelonasta. Iniesta pelasi Barcelonan edustusjoukkueessa vuodet 2002-18. Iniesta voitti Barcelonassa yhdeksän kertaa La Ligan mestaruuden ja neljästi Mestarien liigan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?