Lehti: PSG palkkaamassa huippuvalmentajan – Christophe Galtierille kenkää
Paris Saint-Germain on antanut kenkää päävalmentajalleen Christophe Galtierille, kertoo Le Parisien.
PSG ei ole vielä kirjoitushetkellä julkistanut Galtierin, 56, lähtöä, mutta ranskalaisluotsille on kerrottu potkuistaan, joita hän osasi lehtitietojen mukaan odottaa.
Viime kesänä palkatun Galtierin sopimusta olisi ollut jäljellä vielä vuosi, mutta hänen debyyttikautensa on ollut PSG:n mittareilla pettymys. Joukkue voitti odotetusti Ranskan liigamestaruuden, mutta se putosi sekä Mestarien liigasta että Ranskan cupista jo neljännesvälierissä.
Ranskalaismedian mukaan ykkössuosikki PSG:n uudeksi päävalmentajaksi on Julian Nagelsmann, joka siirrettiin maaliskuun lopussa sivuun Bayern Münchenin peräsimestä.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
L’Équipe kertoo, että saksalaisluotsin on määrä matkustaa 24 tunnin sisällä Pariisiin jatkamaan neuvottelujaan PSG:n kanssa. Osapuolet ovat käyneet alustavia keskusteluja jo viikkojen ajan.
PSG putosi Mestarien liigasta juurikin Nagelsmannin, 35, Bayernille. Monet ovat pitäneet hänen potkujaan Saksan suurseurasta yllättävinä. Nagelsmann ehti johdattaa müncheniläiset tällä kaudella 37 otteluun, joista joukkue voitti 27 ja hävisi vain kolme. Mestarien liigassa hän voitti kaikki tämän kauden kahdeksan peliään.
Lisää siirtouutisia:
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
