Marca: Saudi-Arabia luopuu MM-kisojen isännyyshaaveista – kuinka käy Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon?
Saudi-Arabia on tiettävästi päättänyt vetää pois hakemuksensa vuoden 2030 MM-kisojen järjestäjäksi. Saudi-Arabian oli arveltu osallistuvan hankkeeseen yhdessä Kreikan ja Egyptin kanssa. Asiasta uutisoi espanjalaislehti Marca.
Marcan mukaan Saudi-Arabian ulkoministeri Faisal bin Farhan al-Saud on ilmoittanut päätöksestä Kreikalle ja Egyptille.
Lue myös: UEFA-pomolta suorat sanat Saudi-Arabialle: ”Kiina teki aikoinaan saman virheen”
Saudi-Arabia vetäytyy hakuprosessista, koska se katsoo Espanjan, Portugalin ja Marokkon yhteishakemuksen olevan liian vahva ennakkosuosikki.
Saudi-Arabian ratkaisu on yllättävä siihen nähden, että maa oli jo tiettävästi palkannut Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon, jalkapallon suurimmat megatähdet, hankkeen epävirallisiksi äänitorviksi. The New York Times -lehden mukaan Messi saanee saudeilta PR-esiintymisistään noin 22,5 miljoonaa euroa seuraavien vuosien ajalta. Saudiliigan Al-Nassr on puolestaan kiistänyt väitteet, että Ronaldon nykyisessä pelaajasopimuksessa olisi pykälä, jonka perusteella portugalilainen joutuisi tukemaan saudien MM-kisaisännyyttä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan