Tuttosport: Juventus-kärki valittiin alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen – jätti Italian kisajoukkueen motivaatio-ongelmien vuoksi
Alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnaus potkaistaan käyntiin muutaman viikon päästä. Turnaus pelataan Georgiassa ja Romaniassa.
Italia nimesi Juventus-hyökkääjä Moise Keanin kisajoukkueeseensa. Kean liittyi joukkueen vahvuuteen, mutta jätti sen jo torstaina.
Tuttosportin saamien tietojen mukaan Kean ilmoitti joukkueen valmennusjohdolle, ettei ole tarpeeksi motivoitunut pelaamaan turnauksessa ja poistui sen jälkeen joukkueesta.
Lähde kertoo Italian kisajoukkueen pelaajien yllättyneen Keanin ratkaisusta.
Kean on pelannut 12 ottelua Italian A-maajoukkueessa. Hyökkääjä oli edellisen kerran A-maajoukkueen mukana syksyllä 2021. Edellisestä alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa pelatusta ottelusta on sen sijaan vierähtänyt jo yli kolme ja puoli vuotta.
Keanin kausi Juventuksessa meni penkin alle. Kärki ei onnistunut nappaamaan avauskokoonpanon paikkaa Massimiliano Allegrin alaisuudessa. Kean pelasi päättyneellä kaudella Juventuksessa 40 ottelussa yhteensä reilut 1400 minuuttia ja iski kahdeksan maalia.
Italia pelaa turnauksen D-lohkossa ja kohtaa Norjan, Sveitsin ja Ranskan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille