FM: Juventuksen hyökkääjä yhteisymmärrykseen sopimuksesta PSG:n kanssa
PSG ja Dušan Vlahović ovat päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksesta, kertoo Foot Mercato.
Foot Mercaton mukaan Vlahović on valmis allekirjoittamaan PSG:n kanssa kesään 2028 ulottuvan sopimuksen. Vlahović tienaisi PSG:ssä 11 miljoonan euron nettovuosipalkkaa.
PSG on etsinyt jo pitkään uutta ykköskärkeä. PSG oli pitkään Napolin Victor Osimhenin kintereillä, mutta Napolin pyytämä siirtosumma oli liikaa. Napolin puheenjohtaja Aurelio De Laurentiis on todennut julkisuudessa, ettei Osimhen lähde seurasta alle 200 miljoonalla eurolla.
Seuraavaksi Juventuksen ja PSG:n on päästävä sopuun Vlahovićin siirtosummasta. Juventus vaatii Vlahovićista noin 80 miljoonaa euroa. PSG:n on sen sijaan uskottu aloittavan neuvottelut noin 70 miljoonan euron tarjouksella.
Juventus hankki Vlahovićin puolitoista vuotta sitten Fiorentinasta noin 81,6 miljoonalla eurolla, mutta serbialaishyökkääjä ei ole missään vaiheessa saanut itsestään parasta irti torinolaisjätin riveissä. Vlahović viimeisteli viime kaudella 42 ottelussa yhteensä 14 maalia.
Juventus neuvottelee parhaillaan Romelu Lukakun ja Chelsean kanssa siirrosta. Jos Juventus saa Vlahovićin myydyksi, aikoo se korvata hänet Lukakulla.
LUE MYÖS
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut

- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut