Dimitri Payet päätyi poikkeavaan ratkaisuun: ”Päätökseni liittyy jalkapalloon, eikä rahaan”
Dimitri Payet siirtyy vapaana agenttina brasilialaiseen Vasco da Gamaan.
Payet jätti Marseillen heinäkuussa. Osapuolet pääsivät sopuun sopimuksen purkamisesta. Payet’n sopimus Marseillen kanssa olisi kattanut vielä alkavan kauden. 36-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja jäi viime kaudella varsin pienelle vastuulle rakkaassa Marseillessaan.
Payet edusti Marseillea yhteensä kahdeksan ja puolen vuoden ajan, ja pelasi seuran edustusjoukkueessa kunnioitettavat 326 ottelua.
Viime aikoina lukuisat tähtipelaajat ovat siirtyneet valtavien palkkojen perässä Saudi-Arabiaan. Payet’n ratkaisu on siten poikkeuksellinen, sillä Vasco da Gamassa Payet tienaa vain murto-osan Marseillen maksamista palkoista.
– Ihmiset, jotka tuntevat minut, tietävät, ettei raha ole ollut minulle prioriteetti pitkään aikaan. Siksi olin niin onnellinen Marseillessa, koska välillämme oli rakkautta. Myös siksi tein tämän päätöksen. Päätökseni liittyy jalkapalloon, eikä rahaan, Payet summasi RMC:lle.
– Etsin jotain tunteikasta. Intohimosta ja jalkapallosta puhuttaessa ei ole parempaa vaihtoehtoa kuin Brasilia ja Vasco. Olen todella onnellinen.
Vasco da Gaman kausi Brasilian pääsarjassa on sujunut huonosti. Seura on putoajan paikalla 19. sijalla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan