Englanti MM-puolivälieriin – tuttu sankari ratkaisijana
Englanti eteni maanantaina MM-lopputurnauksen puolivälierävaiheeseen.
Englanti voitti neljännesvälierissä Nigerian lopulta rangaistuspotkuilla. Varsinainen peliaika päättyi maalittomana, eikä jatko-ottelussakaan nähty maaleja, joten edessä oli rangaistuspotkukilpailu. Englanti voitti rangaistuspotkukilpailun 4-2.
Chloe Kelly laukoi ratkaisevan pilkun Nigerian verkkoon. Kelly on tottunut kantamaan vastuun ratkaisijana, sillä hän iski voittomaalin EM-finaalissa Saksaa vastaan reilu vuosi sitten. Lisäksi Kelly ratkaisi rangaistuspotkullaan Brasiliaa vastaan pelatun Finalissiman.
Englanti joutui pelaamaan koko jatkoajan vajaalla, sillä Lauren James sai 87. minuutilla suoran punaisen kortin astuttuaan rumasti maassa maanneen Michelle Azolien päälle.
Englanti kohtaa lauantaina pelattavassa puolivälierässä joko Kolumbian tai Jamaikan, jotka pelaavat oman ottelunsa tiistaina. Espanja, Alankomaat, Ruotsi ja Japani ovat jo selvittäneet tiensä puolivälieriin.
LUE MYÖS: Hurjaa draamaa MM-kisoissa – Ruotsi pudotti Yhdysvallat rangaistuspotkuilla
LUE MYÖS:
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin