Mestarien liigan kauden kovin jytky on jo nähty – tästä on kyse
Piskuinen färsaarelaisseura Klaksvíkar Ítróttarfelag, tai lyhyemmin KÍ, selvitti keskiviikkona tiensä Mestarien liigan karsintojen kolmannelle kierrokselle.
KÍ kukisti toisella kierroksella Ruotsin hallitsevan mestarin BK Häckenin rangaistuspotkujen jälkeen. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 3–3. Vieraissa pelannut KÍ iski tasoituksen vain 11 minuuttia ennen jatko-ottelun päätöstä.
KÍ:n käsittelyssä oli aiemmin pudonnut Unkarin menestyskone Ferencváros.
KÍ on jo varmistanut paikkansa vähintään Konferenssiliigan lohkovaiheessa, mutta se pelaa vielä pääsystä Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Seuraavaksi KÍ saa vastaansa norjalaisen Molde FK:n. Molde pudotti keskiviikkona HJK:n Eurooppa-liigan puolelle.
KÍ:sta tulee ensimmäinen färsaarelaisseura, joka kilpailee eurocupien lohkovaiheessa. Kaudella 2020–21 se jäi askeleen päähän Eurooppa-liigasta, kun se hävisi viimeisen karsintaottelunsa irlantilaiselle Dundalkille 1–3. Viimeisen 365 päivän aikana se on kuitenkin kärsinyt enää vain yhden tappion, Víkingur Reykjavíkille lokakuussa 2022.
Poikkeuksellisen KÍ:n kesästä tekee se, että joukkue on Euroopan rankingin sijalla 157. Transfermarktin mukaan joukkueen kokoonpanon yhteenlaskettu markkina-arvo viimeisimmässä mittauksessa oli 2,68 miljoonaa euroa. Se on samaa luokkaa IFK Mariehamnin kanssa.
Ehkä vielä mielenkiintoisempaa on, että Klaksvíkin kaupungissa asuu viisituhatta ihmistä. Väkiluku vastaa Nakkilan tai Siikalatvan väkilukua. KÍ:n seuralla on keskeinen merkitys Klaksvíkissa yhteisöllisyyden tyyssijana. Laajan yleisön kiinnostusta kuvannee se, että seuran kotistadion vetää 2 600 katsojaa eli enemmän kuin puolet kaupungin asukkaista.
Muokattu 3.8. klo 9.44: Lisätty maininta KÍ:n kotistadionista.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille