Lazion maalivahti puski tasoituksen Mestarien liigassa – Ivan Provedel nousi harvinaiseen joukkoon
Lazion maalivahti Ivan Provedel nousi tiistaina harvinaiseen joukkoon, kun hän teki joukkueensa ainoan maalin 1-1-tasapelissä Atlético Madridia vastaan.
Provedel, 29, on vasta neljäs maalivahti, joka on onnistunut maalinteossa Mestarien liigassa. Hans Jörg Butt teki kolme maalia rangaistuspotkuista vuosina 2000-2009, Sinan Bolat heilutti verkkoa vuonna 2009 ja Vincent Enyeama vuotta myöhemmin.
Bolat ja Provedel ovat ainoat maalivahdit, jotka ovat tehneet maalin Mestarien liigassa muuten kuin pilkusta. Heitä yhdistää myös se, että kummankin osuma oli viime hetken tasoitus lisäajalla.
Provedel nousi ottelun viimeisellä minuutilla kulmapotkutilanteeseen mukaan. Peliväline ei vielä ensimmäisellä keskityksellä tullut perille, mutta toisella yrittämällä Luis Alberto kiskaisi kierteisen pallon maalin edustalle ja Provedel nikkasi sen päällään sisään. Ottelu vihellettiin päättyneeksi heti maalin jälkeen.
– Oli vaikea kuulla vaihtopenkiltä yhtään mitään, joten emme pystyneet kommunikoimaan, pitäisikö minun nousta mukaan vai ei. He saivat kerrottua minulle toiseksi viimeisellä minuutilla, joten ajattelin, että jäljellä oli varmasti 30 sekuntia ja se oli viimeinen mahdollisuus, kommentoi Provedel Sky Sport Italialle.
Italialaisvahti oli maalinsa jälkeen yllättävän ilmeetön siihen nähden, kuinka riemukkaasti kotiyleisö ja joukkuekaverit juhlivat hänen ympärillään. Provedel myönsi, että hän ei siinä hetkessä heti sisäistänyt, mitä oli tehnyt.
Lazio-vahdille huomautettiin, että hän karisti esimerkillisesti vartijansa kannoiltaan ja liikkui maalintekopaikkaan hyökkääjän lailla.
– Voisin vitsailla ja sanoa, että olen opiskellut Ciro Immobilen pelaamista. Luis Alberto keskittää yleensä takatolpalle. Se oli ainoa rako, jonka näin, joten menin sinne.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Provedel on ammattilaisurallaan onnistunut maalinteossa. Hän teki vuonna 2020 yhden osuman Juve Stabialle Italian toiseksi korkeimman sarjaportaan ottelussa Ascolia vastaan.
– Ne ovat kaksi erilaista tilannetta, kaksi erittäin tärkeää maalia, kaksi erittäin tärkeää kautta minulle ja ne kummatkin merkitsevät minulle paljon, sanoi Provedel.
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
