Ole Gunnar Solskjær paljastaa, mikä Cristiano Ronaldon siirrossa meni pieleen
Jalkapallon megatähti Cristiano Ronaldo edusti Englannin Valioliigassa pelaavaa Manchester Unitedia puolitoista kautta vuosina 2021–22.
Jo vuosikausia aiemmin Manchesterissa pelannut Ronaldo oli palannut seuraan huhumyllyn päätteeksi ja suuren kohun saattelemana. Tarinat viime visiitiltä olivat pitkään kulkeneet osana Unitedin sisäistä ja ulkoista historiaa.
Ronaldon saapuminen nostikin kannattajien menestysodotukset korkealle, ja hänestä odotettiin sateentekijää.
Joidenkin mielestä Ronaldon tulo Unitediin jopa pilasi joukkueen lopulta. The Athleticin toimittaja Andy Mitten kysyi hiljattain Ole Gunnar Solskjæriltä, joukkueen silloiselta managerilta, onko puheissa perää.
– Se oli [tilaisuus], josta oli hyvin vaikeaa kieltäytyä, ja minusta tuntui, että meidän oli tartuttava siihen. Mutta se osoittautui virheeksi, Solskjær myönsi puhelimessa.
– Se tuntui niin oikealta, kun hän allekirjoitti sopimuksensa, ja fanit tunsivat samoin siinä Newcastle-ottelussa, kun koko Old Trafford rokkasi.
Ronaldo teki ensimmäisessä ottelussaan kaksi maalia Unitedin voittaessa 4–1.
– Hän oli edelleen yksi maailman parhaista maalintekijöistä. Hän näytti vahvalta.
Ronaldo oli samana kesänä saanut EM-kisoista kultaisen kengän. Kausi Juventuksessa oli tuonut myös Italian pääsarjan maalikuninkuuden.
– Kun katsoin [tulevia] pelejä, [tiesin], että edessämme oli ratkaiseva ajanjakso: Manchester City, Liverpool ja Tottenham sekä Leicester vieraissa. Sitten Chelsea ja Arsenal plus pelit Mestarien liigassa. Asiat lähtivät luisumaan väärään suuntaan. Kaikki alkoi kotiottelusta Aston Villaa vastaan ja loppupuolen hukatusta pilkusta.
United hävisi syyskuussa pelatun ottelun 0–1. Bruno Fernandes epäonnistui rangaistuspotkussaan aivan toisen puoliajan loppuhetkillä. Solskjær joutui ongelmiin.
Vastaus kysymykseen Ronaldosta antaa kuvan temperamenttisesta miehestä, joka hiukan söi joukkueen yhtenäisyyttä.
– Kun on olemassa jokin porukka, kaikkien pitäisi vetää samaa köyttä. Kun hommat eivät menneet putkeen, näki, että tietyillä pelaajilla astui ego esiin. Voitimme Tottenhamin vakuuttavasti 3–0 vieraissa, mutta sitten hävisimme kaksi peliä…
Koska tehot lepäsivät yksinomaan Ronaldon varassa, hänen vaikutuksensa Unitediin sai liikkeelle sekä hyväksyvät ihailijat että kiivaat vastustajat. Solskjær itse joutui jättämään työnsä 21. marraskuuta 2021. Ronaldo lähti seurasta lähes tasan vuosi myöhemmin ja poltti kaikki sillat takanaan menetettyään managerinsa Erik ten Hagin luottamuksen.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista