Yle: Näin Markku Kanerva kommentoi tärkeää Kazakstan-voittoa
Huuhkajat jatkoi upeaa EM-karsintataivaltaan torstaina voitettuaan Kazakstanin vieraskentällä 1-0. Oliver Antman viimeisteli ottelun ainoan maalin. Lue lisää ottelusta täältä.
Huuhkajille torstainen voitto oli hyvin tärkeä. Markku Kanervan miehistö johtaa täyden pistepotin myötä karsintalohkoa kolmen pisteen erolla Kazakstaniin ja lähtee loistavista asemista sunnuntain Tanska-otteluun. Lohkon muut joukkueet pelaavat omat ottelunsa myöhemmin torstai-iltana.
Yle haastatteli ottelun jälkeen Kanervaa, joka oli luonnollisesti hyvin onnellinen täydestä pistepotista.
– Tiedettiin, että tämä (voitto) vaatii meiltä aikamoista taistelua, henkistä kanttia ja kärsivällisyyttä. Se tuotti tänään tuloksen. Tiedettiin, että tästä tulee tiukka taistelu. Mielestäni kokonaisuutena peli oli aika hyvin kontrollissamme. Etukäteen tiesimme, että nämä kolme pistettä, jotka täältä napattiin, ovat todella arvokkaita.
– Edelleen korostan sitä, että nyt on vasta puolet pelattu karsinnoista, mutta saatiin pientä eroa Kazakstaniin ja vielä kohtaamme heidät Helsingissä, Kanerva muistutti Ylelle.
Sunnuntaisen Tanska-ottelun jälkeen Huuhkajat kohtaa lokakuussa vieraskentällä Slovenian ja Töölössä Kazakstanin. Karsinnat päättyvät marraskuussa, kun Suomi isännöi Pohjois-Irlantia ja kohtaa päätösottelussa vieraskentällä San Marinon.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Itävalta yrittää pysäyttää Lamine Yamalin – ”Kaikki jalkapallon ystävät rakastavat katsoa”
- LIVESEURANTA: Itävalta haastaa Espanjan!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?