Hurjaa ylivoimaa! Interin hyökkääjä ahnehti neljä maalia Serie A:ssa
Salernitanan kotiyleisö sai todistaa lauantaina varsin harvinaista temppua, kun Internazionalen hyökkääjä Lautaro Martínez mätti peräti neljä maalia piskuisen Salernitanan verkkoon. Vaikka hänet vaihdettiin kentälle vasta 55. minuutilla, hän vastasi ottelun kaikista maaleista.
Lautarolla oli allaan parin ottelun maaliton putki Italian Serie A:ssa. Se katkesi lauantaina toisella jaksolla, kun argentiinalainen juoksi puolustuslinjan taakse ja viimeisteli Marcus Thuramin matalan keskityksen maaliin ohi vastaan syöksyneen Guillermo Ochoan.
Toinen syntyi samalla tavalla yhdellä kosketuksella, mutta tällä kertaa takaviistoon annetusta niin sanotusta ”cut back -syötöstä”.
Hattutemppu tuli valmiiksi, kun Thuram kaadettiin rangaistusalueella noin 85. minuutin paikkeilla. Vastuun pilkusta sai Lautaro, joka sijoitti pallon maalin keskelle Ochoan aavistaessa oikealle.
Neljännen osumansa Lautaro herkutteli samalla kaavalla kuin toisensa. Salernitanan puolustus antoi hänelle liikaa tilaa, ja hänellä oli helppo työ tuikata yksi siitä itselleen lisämaali.
Inter johtaa Italian sarjaa. Se on tasapisteissä AC Milanin kanssa, mutta Inter on noussut paikallisvastustajansa ohi paremman maalieron turvin. Lautaro on tehnyt seitsemään otteluun yhdeksän maalia, mikä on lähes puolet koko joukkueen maalisaldosta (19).
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen