Liverpool-tähden vanhemmat kidnapattiin – isä yhä kateissa
Liverpoolin hyökkääjän Luis Díazin vanhemmat kidnapattiin Kolumbiassa, kun moottoripyörillä liikkuneet asemiehet pysäyttivät heidät, kertoo Sky Sports.
Díazin, 26, äiti pelastettiin myöhemmin, mutta hänen isänsä on edelleen kateissa. Kolumbian presidentti Gustavo Petro kertoi, että polisi pelasti pelaajan äidin Cilenis Marulandan Barrancasin kaupungissa.
Maan poliisijohtaja, kenraali William Salamanca on sanonut käyttävänsä kaikkia keinoja Díazin isän löytämiseksi. Myös Kolumbian armeijan resursseja käytetään etsintöihin.
Liverpool kohtaa sunnuntaina Valioliigassa Nottingham Forestin, mutta Díazia ei nimetty otteluun mukaan.
– Toivomme hartaasti, että asia saadaan ratkaistua turvallisesti ja mahdollisimman pian. Sillä välin pelaajan hyvinvointi on edelleen välittömänä prioriteettinamme, kommentoi seura tiedotteessaan.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kommentoi tapausta Nottingham-ottelun alla.
– Jouduimme tekemään myöhäisen muutoksen [kokoonpanoon] Luis Díazin henkilökohtaisen tilanteen vuoksi. Tilanne on huolestuttava meille kaikille, ja ilta oli aika rankka. En ole koskaan ennen kokenut tällaista. Tämä on uusi kokemus, jota en olisi koskaan tarvinnut.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen