Onko tässä Euroopan huippusarjojen tehokkain vaihtomies? Bayern-nuorukainen tehnyt hurjaa jälkeä peliminuutteihin verrattuna
Bayern München on aloittanut kauden varsin vakuuttavasti.
Kuudesta sarjaottelusta tuloksena on neljä voittoa ja Bundesliigan kolmas sija. Loistavan alkukauden pelannut Bayer Leverkusen johtaa Bundesliigaa kahden pisteen erolla Bayerniin. Kaksikon väliin mahtuu Stuttgart.
Bayern on voittanut molemmat Mestarien liigan lohkovaiheen ottelunsa. Manchester United kaatui Münchenissä 4-3. Aiemmin tällä viikolla Bayern kaatoi vieraskentällä FC Kööpenhaminan 2-1.
Mathys Tel, 18, on onnistunut maalinteossa kummassakin Mestarien liigan ottelussa, vaikka on pelannut niissä yhteensä alle vartin. Nuori ranskalaiskärki on pelannut tehokkaan alkukauden. 293 peliminuutissa on syntynyt peräti kuusi maalia.
Bayern-luotsi Thomas Tuchel ei ole nimennyt Teliä kertaakaan avauskokoonpanoonsa, mutta on ottanut hyökkääjän usein toisen jakson lopussa kentälle – ja se on tuottanut ottelusta toiseen tulosta.
Saksalaisjätti hankki Telin 20 miljoonalla eurolla Rennesistä kesällä 2022. Tel sai viime kaudella peliaikaa 600 minuutin edestä ykkösjoukkueessa ja onnistui kuudesti maalinteossa, kun Bayern juhli Bundesliigan mestaruutta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
