Portugalin sensaatioseura suurissa ongelmissa – työntekijät asettuivat lakkoon maksamattomien palkkojen vuoksi
Portugalin pääsarjaseura Boavista on pelannut hienon alkukauden.
Alemman keskikastin seurana tunnetuksi tullut Boavista on parhaillaan neljäntenä Portugalin pääsarjassa. Portolaisseura on onnistunut voittamaan alkukaudella muun muassa maan suurimman seuran Benfican.
Hienosta alkukaudestaan huolimatta Boavistalla taistelee kentän ulkopuolella suurien talousvaikeuksien kanssa.
Portugalilaisen ZeroZeron saamien tietojen mukaan joukkueen sunnuntaiset harjoitukset jouduttiin perumaan, kun stadionin työntekijät eivät suostuneet avaamaan kenttää joukkueen käyttöön. Stadionin työntekijät eivät ole saaneet palkkojaan ajallaan.
Lisäksi Boavistan lauantaiset harjoitukset peruttiin, sillä joukkueen lääkärit eivät saapuneet paikalle harjoituksiin samaisesta syystä. Myös lääkärien palkat ovat jääneet maksamatta.
Yhdysvaltojen maajoukkuepelaaja Reggie Cannon jätti Boavistan kesällä maksamattomien palkkojen vuoksi. Cannon kertoi sittemmin julkisuudessa saaneensa kolmen vuoden aikana vain kerran palkan ajallaan.
Boavistan seurajohdosta kerrottiin maanantaina lehdistölle, että seura aikoo selvittää palkanmaksuongelmat mahdollisimman pian.
Boavista kohtasi viikonloppuna Otso Liimatan Famalicãon. Liimatta pelasi reilun tunnin 2-2 -tasapeliin päättyneessä ottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”

- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Jani Honkavaara kertoi mielipiteensä derbyrekordistaan Djurgårdenissa: ”Turhauttavaa”