Ranskan pääsarjan maalipörssiä johtava Kylian Mbappé saanut kritiikkiä maalimäärästään – näin Didier Deschamps kommentoi
Kylian Mbappén kesä oli varsin tapahtumarikas.
PSG:n seurajohto jätti Mbappén ulos edustusjoukkueen Japanin-leiriltä. Mbappé ei suostunut allekirjoittamaan jatkosopimusta PSG:n kanssa, joten seura asetti ykköstähtensä myyntiin. Mbappé harjoitteli noin kuukauden ajan muiden seuran projektista ulos jääneiden pelaajien kanssa, jotka etsivät itselleen uutta työnantajaa.
Mbappé ja seurajohto sopivat erimielisyydet kauden alkumetreillä ja hyökkääjä palasi sen jälkeen edustusjoukkueen mukaan. Jatkosopimusta ei ole tosin vieläkään syntynyt.
Mbappé on tehnyt alkukaudella yhdeksään otteluun kahdeksan maalia ja johtaa Ligue 1:n maalipörssiä. Ranskan A-maajoukkueen kapteeni on saanut silti kritiikkiä peliesityksistään ja maalimäärästään.
Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps otti kantaa Mbappén alkukauteen ja niin sanottuun maalinteko-ongelmaan.
– Hän ei ole parhaassa maalintekovireessä ja se näkyy aina hieman enemmän Mbappén kaltaisessa pelaajassa. Mielestäni hänellä on oikeus olla hieman heikommassa vireessä kaiken sen jälkeen, mitä hän kävi läpi kesällä. Ja siihen päälle vielä infernaalinen ottelutahti. Hän pelaa kolmen päivän välein, Deschamps muistutti.
– Mbappé jaksaa silti hymyillä. Hän on onnellinen ollessaan mukana maajoukkueessa.
Ranska kohtaa perjantaina EM-karsinnoissa Hollannin. Ensi viikolla luvassa on harjoitusottelu Skotlantia vastaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa