Raptähti 50 Cent aloitti erikoisen jalkapalloyhteistyökumppanuuden Walesissa
Walesilainen AFC Rumney on saanut nimekkään yhteistyökumppanin. Raptähti 50 Cent tulee aloittaa joukkueen alle 14-vuotiaiden tyttöjen sponsoroinnin.
BBC uutisoi yhden pelaajan isän John Hallin työskennelleen 50 Centin, oikealta nimeltään, Curtis Jacksonin kanssa muusikon viimeisimmällä kiertueella. Hall oli tuolloin suostutellut räppärin sponsoroimaan joukkueen pelipaitoja ennen kauden ensimmäistä vierasottelua.
– Olemme aivan haltioissamme siitä, että U14-tyttöjämme sponsoroi nyt 50 Centin kaltainen musiikkituottaja ja tähtinäyttelijä, AFC Rumneyn U14-tyttöjen päävalmentaja Richie Brown kehui.
– Hän on välittänyt meille aivan uudet huippulaatuiset vieraspaidat, joita odotamme innolla kantavamme yllämme tällä kaudella.
Brown kertoi Jacksonin mukaan tulon herättäneen lisääntynyttä kiinnostusta AFC Rumneya kohtaan.
– Uskon monien heistä (vanhemmista) tietävän pelaajia paremmin kuka hän on. Tämä johtuu heidän iästään. Pöhinä seuran ympärillä on ollut kuitenkin valtavaa ja kaikki kiitos siitä kuuluu hänelle, Brown kommentoi BBC:lle.
– Ensin kun tästä kertoi jollekin, he eivät uskoneet sitä. He vain sanoivat, että hän on liian iso tähti siihen. On iso juttu, että vastaavat henkilöt ja yritykset tukevat ruohonjuuritason jalkapalloa ja auttavat meitä saavuttamaan parempia asioita.
Jackson, 48, julkaisi yhdeksänkertaista platinaa myyneen debyyttinsä Get Rich or Die Tryin 20 vuotta sitten. Hän on julkaissut urallaan viisi studioalbumia.
Jackson tunnetaan muun muassa kappaleista In da Club, Many Men ja Candy Shop. Räppäri tunnetaan myös näyttelijän urastaan ja tuottamastaan Power -televisiosarjasta.
LUE MYÖS:
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”

- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta