Bayern Münchenille nolo tappio Saksan Cupissa – Thomas Müller pettyi joukkuekaveriensa käytökseen
Bayern Münchenille kävi keskiviikkona nolosti, kun se putosi Saksan Cupista häviämällä kolmannen sarjaportaan Saarbrückenille 1-2.
3. Ligan putoamisviivan tuntumassa majaileva Saarbrücken iski voittomaalinsa lisäajan kuudennella minuutilla, kun Marcel Gaus laukoi pallon ohi Bayern-vahti Manuel Neuerin.
Bayernilla on ollut viime vuosina huomattavia vaikeuksia Saksan Cupissa, sillä kyseessä on jo kolmas kerta neljän kauden aikana, kun maan mahtiseura ei yllä kilpailun kolmannelle kierrokselle.
Müncheniläisten päävalmentaja Thomas Tuchel vakuutti tappion jälkeen, että hänen joukkueensa ei lähtenyt peliin ylimielisesti tai puolivaloilla.
– Emme olleet ylimielisiä tai suhtautuneet siihen kevyesti. Selityksiä on joko sata tai ei yhtään. Se tuntuu oudolta, sanoi Tuchel BuLiNewsin mukaan.
– Kaikki, jotka sanovat, että meidän on voitettava täällä, ovat oikeassa. Ei ole mitään fiksua selitystä, olemme superpettyneitä.
Myös Bayernin hyökkääjä Thomas Müller oli äärimmäisen pettynyt.
– Pelissä oli paljon tilanteita, joissa olisimme voineet olla parempia. Emme yksinkertaisesti olleet fiksuja. Saarbrückeniä on onniteltava heidän taistelustaan.
– Kannattajillamme on oikeus olla vihaisia, koska he täyttivät oman katsomonsa, emmekä me hoitaneet hommaamme.
Mülleriä ärsytti erityisesti, että osa Bayernin pelaajista ei käynyt pelin jälkeen kiittämässä vieraskannattajiaan.
– Puhuimme siitä pukuhuoneessa. Siinä on kyse kunnioituksesta ihmisiä kohtaan, jotka ovat matkustaneet satoja kilometrejä kannustaakseen meitä. Se ei tule toistumaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
