Fernando Santos jätti Cristiano Ronaldon penkille MM-kisoissa – välit sittemmin viilentyneet: ”En kadu mitään”
Cristiano Ronaldo jäi varsin pienelle vastuulle Qatarin MM-lopputurnauksessa vajaa vuosi sitten.
Portugalin A-maajoukkueen silloinen päävalmentaja Fernando Santos jätti Ronaldon penkille pudotuspeliotteluissa Sveitsiä ja Marokkoa vastaan. Ronaldo tuli kummassakin ottelussa kentälle vasta toisella jaksolla. Portugalin MM-lopputurnaus päättyi puolivälierissä Marokon käsittelyssä.
Santos sai potkut turnauksen jälkeen. Santos valmensi Portugalia vuodet 2014-22.
Santos siirtyi alkuvuodesta Puolan A-maajoukkueen peräsimeen, mutta Puolan jalkapalloliitto vapautti luotsin tehtävistään syyskuussa.
Portugalilaislehti A Bola haastatteli Santosia, joka kertoi ratkaisustaan jättää Ronaldo penkille MM-kisaotteluissa. Santosin mukaan kaksikon välit ovat viilentyneet luotsin ratkaisun seurauksena.
– Emme ole puhuneet sen jälkeen, kun palasimme Qatarista kotiin. Meillä oli ammatillisesti hyvin asialliset välit. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tapahtui. Kyseessä oli tekninen päätös. Ronaldon viime vuoden jälkimmäinen puolikas oli todella vaikea niin henkisesti kuin fyysisesti. Se alkoi sillä tragedialla, jollaista kukaan ei haluaisi käydä läpi (Ronaldon lapsen kuolema). Se vaikutti häneen paljon. Lisäksi hänellä ei ollut harjoituskautta, eikä hän harjoitellut kahteen kuukauteen. Ronaldolla ei ollut ottelurytmiä.
– Tekisin samat päätökset uudelleenkin. Se oli mielestäni strategisesti paras mahdollinen päätös. Se ei ollut helppo päätös, mutta joukkue on aina tärkein. Ronaldo tuli vaihdosta kentälle Sveitsi-ottelussa, mutta itse ottelu sujui niin hyvin, ettei ollut järkevää tehdä vaihtoja joukkueeseen seuraavassa ottelussa. Ottelupäivän aamuna kerroin Ronaldolle, ettei hän pelaisi ja selitin myös syyt sille. Hän ymmärsi minut väärin. Ymmärrän hänen reaktion. Minun puolestani välimme ovat edelleen samanlaiset. Ronaldo on minulle vieläkin kuin oma lapsi tai pikkuveli.
Santos toivoo Ronaldon ottavan häneen joskus yhteyttä.
– Jos hän jonain päivänä soittaa minulle, niin olen täällä. Se on varmaa. Tiedän tämän sattuvan, mutta elämä on sellaista. En kadu mitään. Ymmärrän sen loukanneen Ronaldoa ja huomaan, että se haava taitaa olla edelleen auki.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”