HJK:n Matti Peltola raotti siirtokohinaa ympärillään – tällaiset kriteerit huippulupauksella on seuraavasta seurastaan
HELSINKI. Matti Peltolan suunta on viemässä mahdollisesti ensi kaudeksi pois HJK:sta ulkomaan kentille. Huuhkajien nuori lahjakkuus on kerännyt ruotsalaismedian tietojen mukaan jo kiinnostusta Tukholman suurseuran Djurgårdenin silmissä.
Peltola, 21, on noussut tämän kauden aikana sekä HJK:ssa suureen rooliin että murtautunut Suomen A-maajoukkueeseen. Monikäyttöinen puolustajalupaus on ilahtunut Djurgårdenin mielenkiinnosta, mutta pitää vaihtoehtonsa avoinna.
– On ollut siistiä kuulla, että he ovat olleet todella kiinnostuneita saamaan minut sinne, mutta tällä hetkellä on myös muitakin suuntia, mihin itse mahdollisesti voisi jatkaa. Haluan miettiä loppuun asti, Peltola kommentoi siirtohuhuja SuomiFutis-sivustolle Huuhkajien mediatilaisuudessa.
Peltolan sopimus HJK:n kanssa päättyy vuodenvaihteessa. Nuorukaiselle olisi seuraavan seuransa kannalta tärkeää, että heillä olisi hänelle selkeä suunnitelma valmiina.
– Olen itsekin paljon pohtinut niitä tärkeimpiä puolia. Sen olisi hyvä olla sillä tavalla hyvätasoinen sarja, että haastaisi itseään viikosta toiseen. Tärkeää on myös, että tulisi se fiilis että se seura todella haluaa sinut, Peltola arvioi.
Puolustuksen monitaituri haluaisi erikoistua
Peltolan rooli niin Huuhkajissa kuin HJK:ssa on vaihdellut moneen suuntaan. Häntä on peluutettu lähes puolustuksen jokaisella pelipaikalla topparina, laidalla ja keskikentän pohjalla.
Tiettyyn rooliin erikoistuminen kuitenkin olisi tähtäimessä. Peltola uskoo itse suoriutuvansa luontevimmin kolmen topparin linjassa tai keskikentän pohjalla kutospaikalla.
– Laitapakkina pelaaminen on niin erilaista. Jos olen toppari tai puolustava keskikenttä, siinä pääsee enemmän kiertämään palloa ja rytmittämään peliä, Peltola avasi.
Neljä A-maajoukkueottelua pelannut Peltola on Huuhkajien mukana viimeisissä EM-karsintaotteluissa. Suomi kohtaa huomenna perjantaina kotonaan Pohjois-Irlannin ja maanantaina vieraissa San Marinon.
Joni Ahokas
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja

- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku