Huuhkajien seuraava vastustaja on parhaassa vireessään 18 vuoteen

Huuhkajien EM-karsintalohkossa pelaava San Marino on yltänyt omilla mittareillaan kovaan vireeseen.
FIFA-rankingin viimeistä sijaa miehittävä kääpiövaltio hävisi perjantaina viimeistä edellisessä EM-karsintaottelussaan Kazakstanin vieraana 1-3.
San Marino ei ole voittanut karsinnoissa yhtään peliä tai kerännyt yhtään pistettä. Se on kuitenkin nyt onnistunut kahdessa peräkkäisessä kilpailullisessa ottelussa maalinteossa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2005.
Fabrizio Costantinin valmentama San Marino teki viime kuussa ensimmäisen maalinsa kilpailullisessa ottelussa yli kahteen vuoteen, kun se hävisi Tanskalle 1-2.
San Marino on hävinnyt yhtä vaille kaikki 85 EM-karsintapeliään historiansa aikana. Ainoana poikkeuksena toimii vuonna 2014 pelattu maaliton tasapeli Viroa vastaan.
Suomi ja San Marino kohtaavat viimeisessä EM-karsintaottelussaan maanantaina Serravallessa. Huuhkajilla ei ole enää mahdollisuutta päästä varsinaisten karsintojen kautta kisoihin, mutta Suomi on varmuudella mukana maaliskuussa pelattavissa jatkokarsinnoissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan