L’Équipe: Seurahistoriansa surkeinta kautta pelaava Lyon antoi taas potkut valmentajalleen
Lyon antoi torstaiaamuna potkut päävalmentajalleen Fabio Grossolle, kertoo L’Équipe.
Grosso, 46, ehti valmentaa Lyonia vain vajaan kolmen ja puolen kuukauden ajan. Seitsemästä sarjaottelusta tulokseksi jäi vain yksi voitto, kaksi tasapeliä ja neljä tappiota.
Lyon on parhaillaan Ranskan pääsarjan viimeisellä sijalla.
Lyon on kerännyt syyskaudella ainoastaan seitsemän pistettä. Putoamisviivan parempi puoli on karannut neljän pisteen päähän. Kuluva kausi on tuloksellisesti koko seurahistorian surkein.
Grosso nousi otsikoihin lokakuussa jouduttuaan joukkueensa kanssa Marseillen ultrakannattajien hyökkäyksen kohteeksi.
Lyon matkusti bussilla kohti Marseillen kotistadionia, kun Marseillen ultrakannattajat hyökkäsivät kivien kanssa bussin kimppuun. Ultrakannattajat rikkoivat bussin ikkunat ja yksi kivi osui Grosson silmäkulmaan. Pahannäköistä vammaa hoidettiin Marseillen kotistadionin uumenissa ja lopulta ottelu peruttiin. Marseillen ja Lyonin välinen sarjaottelu pelataan 6. joulukuuta.
Lyon on antanut jo kahdesti potkut valmentajalleen tällä kaudella. Laurent Blanc sai kenkää syyskuussa.
Grosso nosti viime kaudella Frosinonen Serie A:han, mutta ei suostunut seuran jatkosopimustarjoukseen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen