Wayne Rooney hukutti demoninsa alkoholin voimalla – ”Join lähes sammumiseen asti”
Wayne Rooney tunnustaa turvautuneensa alkoholiin selvitäkseen henkilökohtaisista paineistaan. Manchester Unitedin ja Englannin hyökkääjälegendalla oli tapana juoda itsensä lähes sammumispisteeseen asti pakokeinona arjen huolista.
Rooney paljastaa kamppaileensa nuorena mielenterveydellisiä ongelmia vastaan. Hän ei uskaltanut avata ongelmiaan läheisilleen, vaan kääntyi sen sijaan pullon puoleen.
– Minulla on ollut paljon erilaisia haasteita sekä kentällä että sen ulkopuolella. Vapautumiskeinoni niistä oli alkoholi, Rooney kertoi rugbylegenda Rob Burrow´n podcastissa.
– Kun olin parikymppinen, vietin pari päivää kotona niin etten poistunut sieltä lainkaan. Join lähes sammumiseen asti.
– En halunnut olla ihmisten ympärillä, koska joskus tunnet olosi nolostuneeksi ja että olisit pettänyt heidät. En vain tiennyt mitään muuta keinoa käsitellä asiaa. Valitsin siis alkoholin ja yritin auttaa itseäni sillä selviytymään.
– Kun teet näin sen sijaan että turvautuisit läheisiesi neuvoihin, voit vajota todella pohjalle. Minä olin siellä muutaman vuoden ajan.
Rooney, 38, voitti pelaajaurallaan viisi Valioliiga-mestaruutta ja kerran Mestarien liigan Manchester Unitedin paidassa. Hän on 253 osumallaan seuran historian kaikkien aikojen paras maalintekijä.
Rooney teki myös 53 maalia Englannin maajoukkueessa ja on The Three Lionsin maalitilastossa Harry Kanen jälkeen toisena. Hyökkääjäikoni valmentaa nykyisin Mestaruussarjassa Birmingham Cityä.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen