Saksalaislegenda väittää: Marc-André ter Stegen menettää ykkösvahdin paikkansa maajoukkueessa
Manuel Neuerin edellisestä maaottelusta on vierähtänyt jo yli vuosi.
Neuer pelasi Saksan kanssa Qatarin MM-lopputurnauksessa marras-joulukuussa 2022. Saksan kisat päättyivät jo lohkovaiheeseen.
Hetki Saksan kisaurakan päättymisen jälkeen Neuer mursi jalkansa hiihto-onnettomuudessa ja oli noin kymmenen kuukautta sivussa pelikentiltä.
Neuer palasi aiemmin tällä kaudella Bayern Münchenin tolppien väliin, mutta konkaria ei ole vielä nähty maajoukkueessa. Neuer ilmoitti marraskuussa jääneensä ulos maajoukkueesta, koska ei kokenut olevansa vielä riittävän hyvässä kunnossa.
Marc-André ter Stegen on toiminut Saksan ykkösvahtina Neuerin poissaolon aikana. Ter Stegen on parhaillaan loukkaantuneena ja palannee pelikentille helmi-maaliskuussa.
Pelaajaurallaan Bayernin edustusjoukkueessa peräti 18 vuoden ajan pelanneen saksalaislegenda Sepp Maierin mielestä Neuerin pitäisi pitää ykkösvahdin paikkansa myös maajoukkueessa.
– ter Stegen on todella hyvä maalivahti, mutta Neuer on pääsemässä takaisin huippuvireeseen ja sen vuoksi on itsestäänselvää, että hänen pitää olla maajoukkueen ykkösvahti EM-kisoissa. Neuer on niin hyvä maalivahti, että yksinkertaisesti hänen pitää vain palata maajoukkueeseen, entinen huippuvahti totesi Sport1:lle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uskomaton tilasto – tämä kuvastaa Espanjan ylivoimaa
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan