SJK:n toppari siirtyy ennätyssummalla Ruotsiin
Seinäjoen Jalkapallokerhon toppari Terry Yegbe siirtyy ruotsalaisen IF Elfsborgin riveihin.
SJK kertoo tiedotteessaan, että se saa ghanalaispuolustajasta ”seurahistoriansa suurimman” siirtokorvauksen.
MTV uutisoi aiemmin joulukuussa, että siirtosumman uskotaan olevan noin 600 000 – 700 000 euroa.
Yegbe, 22, siirtyi Seinäjoelle viime vuonna SJK:n ghanalaisesta yhteistyöseurasta Vision FC:stä ja solmi tänä vuonna pitkän sopimuksen, joka kattoi vuoden 2027 loppuun.
SJK:n edustusjoukkueessa hän ehti esiintyä 29 kertaa.
– Aikani SJK:ssa on ollut uskomatonta. Seura on auttanut minua saavuttamaan yhä paremman ja paremman tason, ja minulla on totisesti aina palanen SJK:ta sydämessäni, kommentoi Yegbe SJK:n sivuilla.
– Terry Yegben siirto isompaan sarjaan on uusi osoitus SJK:n seurastrategian oikeasta suunnasta. SJK Akatemiaan ohjatut panostukset ovat osoittautumassa oikeaksi ratkaisuksi sekä edustusjoukkueen suorituskyvyn näkökulmasta että taloudellisesta näkökulmasta. Meidän täytyy jatkaa eteenpäin päästäksemme jälleen europeleihin ja kilpaillaksemme pokaaleista, samalla vahvistaen edelleen talenttiemme kehittämistä, toteaa SJK:n tekninen johtaja Richard Dorman.
Päättyneellä kaudella SJK tuli Veikkausliigan ylemmässä loppusarjassa neljänneksi ja pääsi siten eurolopputurnaukseen, mutta hävisi sen ensimmäisellä kierroksella AC Oululle.
LUE MYÖS:
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja