Italian hallituksen lakimuutos vaikuttaa negatiivisesti Serie A:han – AC Milanin pomo tulistui: ”Mahdollista vain tässä maassa”
Italialainen jalkapallo on ongelmissa.
Italian hallitus ilmoitti hiljattain poistaneensa maassa pelaaville ulkomaisille urheilijoille suunnitellun veroedun.
Veroetu otettiin aiemmin käyttöön, jotta italialaisilla jalkapalloseuroilla olisi paremmat mahdollisuudet kilpailla siirtomarkkinoilla tasaväkisesti ulkomaisten seurojen kanssa.
Muun muassa Beckham-lakina tunnettu veroetu kohdistuu maassa pelaaviin ulkomaalaispelaajiin, jotka joutuvat maksamaan huomattavasti vähemmän veroja kuin paikalliset pelaajat.
Ulkomaalaiset pelaajat saivat veroedun käyttöönsä pelattuaan kahden vuoden ajan Italiassa.
Veroedun poistaminen on merkittävä takaisku italialaisseuroille, sillä tästä lähtien ulkomaisten pelaajien houkuttelu Serie A:han on huomattavasti vaikeampaa.
AC Milanin toimitusjohtaja Giorgio Furlani on ymmällään hallituksen ratkaisusta.
– Vain Italiassa on mahdollista, että tuollainen laki muutetaan yhdessä yössä ilman, että siitä keskusteltaisiin seurojen kanssa. Tämä on surullinen päätös italialaisen jalkapallon kannalta. Olemme heikompia, köyhempiä, emmekä yhtä kilpailullisia kuin aiemmin. Olimme useita vuosia eurooppalaisen jalkapallon huipulla, mutta tämän myötä se tulee muuttumaan, Furlani totesi La Gazzetta dello Sportille.
LUE MYÖS:
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Veikkausliigasta tuttu José Riveiro saanut AIK:n hyvään iskuun – valittiin Allsvenskanin kuukauden valmentajaksi
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras
- Ville Koski iski ensimmäisen maalinsa La Ligassa
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Jättisummalla Veikkausliigan jättänyt Ilari Kangasniemi debytoi Leicesterissä
- Palloliitto: Miesten Suomen Cupin finaalia ei keskeytetty sairauskohtausten takia
- Otto Ruopille ensimmäinen tehopiste Bundesliigassa
- KuPS jäi jälleen ilman voittoa – HJK haki pisteen Kuopiosta
- Hämmentävä tilanne – suurseurasta eronnut valmentaja palasikin töihin
- Kroaattipelaaja keksi täysin uuden tavan huijata vastustajaa
- 16-vuotias keskikenttäpelaaja loisti Mestarien liigassa – asiantuntijalta hurja vertaus
- Opettaja vaihtoi karttakepin OnlyFansiin ja jalkapalloon – yksi piirre ulkonäössä kiinnitti huomion
- AC Oulu debytoi loppuunmyydyllä uudella stadionillaan – IF Gnistan oli tyly vieras