Joukkue matkusti Ranskan Cupissa 14 000 kilometriä – hävisi 0-12
Martiniquesta ponnistava Golden Lion matkusti Ranskan Cupissa lähes 14 000 kilometriä ja hävisi 0-12.
Pieneltä Karibian saarelta kotoisin oleva joukkue pääsi mukaan cupiin, koska Ranskan merentakaisten alueiden joukkueet saavat osallistua siihen.
Golden Lion pelasi kaksi ensimmäistä otteluaan kotikulmillaan ja eteni 64 parhaan joukkoon, mutta seuraavaksi arpa heitti sille vastaan Ranskan pääsarjassa pelaavan Lillen vieraskentällä.
Martiniquen mestari lähti keskiviikkona taittamaan vajaan 7 000 kilometrin menomatkaansa suoralla lennolla Pariisiin.
Odotettu ottelu koitti lauantaina, eikä parin vuoden takainen Ranskan liigan voittaja säälinyt vierailijoitaan. Lille laukoi 37 kertaa kohti maalia ja kaksi pelaajaa sai hattutempun täyteen. Golden Lionille kirjattiin yksi veto kohti maalia.
Lillen päävalmentaja Paulo Fonseca sanoi, että hänen joukkueensa suhtautui peliin kuin mihin tahansa muuhunkin otteluun.
– Tämä oli meille vakava ottelu, se oli pääasia. Kunnioitimme vastustajaa ja yleisöä.
– Oli tärkeää pelata ottelu intensiivisesti. Tärkeintä oli voittaa ja päästä jatkoon.
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
