Paolo Maldinilla näkyvä rooli AC Milanin supertähden seuravalinnassa – ”Yksi maailman parhaista”
Theo Hernandez paljastaa seuralegenda Paolo Maldinin suostutelleen laitapuolustajan AC Milanin paitaan. Ranskan maajoukkuepelaaja viettää Milanossa jo viidettä vuottaan.
Hernandez, 26, saapui Milaniin vuonna 2019 Real Madrdista. Maldini työskenteli tuolloin seuran teknisenä johtajana ja tapasi ranskalaisen henkilökohtaisesti tehdäkseen vaikutuksen.
– Olin ensin hermostunut, kun sellainen legenda tuli puhumaan minulle. Hän esitti asiansa alusta lähtien selkeästi. Hän selitti projektin minulle ja kertoi mitä hän minulta haluaisi. Hän sanoi, että olisin heidän alaisuudessaan yksi maailman parhaista, Hernandez kertoi AS:lle.
– Moni seura oli silloin vahvasti kiinnostunut minusta. Päätökseni tulla Milaniin oli kuitenkin loppujen lopuksi oikea. Aika on todistanut sen pitäneen paikkansa.
– Milan on palannut, minne se kuulee. Tänne saapuminen oli menestys.
Hernandez on tehnyt 195 otteluun 27 maalia Milanissa ja syöttänyt 34. Hän voitti Serie A:n mestaruuden kaudella 2021-2022.
LUE MYÖS!
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”