Leverkusen-tähti kertoi mikä tekee Xabi Alonsosta niin hyvän valmentajan: ”Hän on erityinen”
Bayer Leverkusen on kovaa vauhtia matkalla kohti historiallista Bundesliigan mestaruutta.
Leverkusen johtaa Bundesliigaa peräti kymmenen pisteen erolla Bayern Müncheniin, kun kahdeksan kierrosta on pelaamatta. Leverkusen ei ole koskaan aiemmin voittanut Saksan pääsarjamestaruutta.
Leverkusen on lisäksi edennyt Saksan cupin välieriin. Leverkusen on ainoa cupissa edelleen mukana oleva pääsarjajoukkue. Leverkusen on myös Eurooppa-liigan puolivälierävaiheessa. Siellä vastaan asettuu West Ham.
Yksi Leverkusenin huippukauden suurimmista tähdistä on laitapuolustaja Álex Grimaldo. Laitapuolustaja siirtyi viime kesänä vapaana agenttina Leverkuseniin. Grimaldo pelasi vuosien ajan Benficassa, mutta lähti uusien haasteiden perässä Saksaan.
Wingbackina pelannut Grimaldo pelaa käsittämättömän tehokasta kautta. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 37 otteluun on syntynyt 11 maalia ja 15 maalisyöttöä.
Marca haastatteli Espanjan A-maajoukkueeseen noussutta Grimaldoa, joka kertoi mielipiteensä Xabi Alonsosta.
– Alonso osaa lukea otteluita ja käsitellä pukukoppia, koska kaikki pelaajat eivät pysty pelaamaan avauskokoonpanossa. Taktisesti puhuttaessa hän on todella hyvä valmentaja. Alonso lukee otteluita ja kykenee huomaamaan, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, ja se auttaa meitä todella paljon. Minulla on ollut huippuvalmentajia läpi urani niin Barcelonassa kuin Benficassa, mutta Xabi on erityinen. Tuollaisia valmentajia ei ole montaa maailmassa.
Grimaldon mielestä Alonso saa pelaajistaan parhaan irti.
– Pitää paikkansa, että Xabi vasta aloitti valmennusuransa, mutta hänestä näkee sen, että hänellä on tiettyjä ideoita, tapa saada asiansa kuuluviin ja kyky lukea otteluita. Tuollaiset vahvuudet auttavat pelaajia kehittymään. Tällä kaudella kaikki pelaajat saavat itsestään parhaan irti.
LUE MYÖS
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan