Lukuisia naisia ahdistellut jalkapallopomo tuomittiin vankeuteen seksuaalisesta häirinnästä
Ligue 1 -seura Angersin entinen puheenjohtaja ja nykyinen omistaja Saïd Chabane on tuomittu seksuaalisesta häirinnästä kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Chabane todettiin syylliseksi perjantaina Angersin rikosoikeudessa, kertoo Ouest France.
Chabanen viimeisin oikeudenkäynti käytiin joulukuussa, kun seitsemän naista nosti syytteet häntä vastaan. Alunperin helmikuun 16. päivälle suunniteltu päätös tuomiosta venyi viisi viikkoa, koska Angers-omistaja ei ollut läsnä.
Ouest Francen mukaan viisi naista puhui joulukuun oikeudenkäynneissä todistajina Chabanen kosketelleen ja suudelleen heitä väkisin. Uhrit olivat peloissaan jalkapallopomon vaikutusvallasta.
Syyttäjät hakivat Chabanelle kolmen vuoden vankeusrangaistusta sisältäen vuoden ehdollisen tuomion. Chabane asianajajat ovat ilmoittaneet Angers-omistajan aikovan valittaa tuomiostaan.
– Me olemme helpottuneet siitä, että Chabane todettiin osittain syyttömäksi näihin syytöksiin, joista häntä ollaan syytetty seitsemän vuoden ajan. Me emme kuitenkaan hyväksy loppuosaa tuomiosta ja tulemme valittamaan siitä, että Chabane voitaisiin vapauttaa täysin syytteistä, Chabanen leiri ilmoitti tiedotteessaan.
LUE MYÖS!
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia