Kroatialle karvas pettymys EM-kisoissa – näin kommentoi Luka Modrić
Miesten EM-kisoissa nähtiin maanantaina suurta draamaa, kun Italia nousi lisäajan viimeisestä hyökkäyksestä 1-1-tasapeliin Kroatian kanssa.
Voitto olisi tietänyt Kroatialle varmaa jatkopaikkaa, mutta nyt se joutuu jännittämään muiden lohkojen tuloksia ennen kuin se saa tietää kohtalonsa.
Neljä parasta lohkokolmosta etenee pudotuspeleihin, mutta Kroatian pistesaldo ja maaliero eivät lupaa hyvää jatkohaaveiden kannalta.
Kroatian maalista maanantaina vastasi maajoukkueen kapteeni ja ykköstähti, 38-vuotias Luka Modrić.
Real Madridin keskikentän konkari epäonnistui 54. minuutilla rangaistuspotkussaan, mutta laittoi pallon hetkeä myöhemmin sisään.
Modrić tuli vaihtoon 80. minuutilla, ja televisiokamerat näyttivät useaan otteeseen, kuinka hän seurasi pelin viimeisiä hetkiä hermorauniona. Italian tasoitusmaalin jälkeen Kroatian penkillä istui ilmeetön ikoni.
– Se oli todella stressaavaa. Me taistelimme loppuun saakka, mutta valitettavasti jalkapallo oli tänään armoton meille. Se oli julma ennen kaikkea tänään, mutta myös edellisessämme ottelussamme (2-2-tasapeli Albaniaa vastaan), kun päästimme silloinkin viime hetken maalin, kommentoi Modrić ESPN:n mukaan.
– Mutta se on osa jalkapalloa. Usein se saa sinut hymyilemään, mutta toisinaan se tekee sinut hyvin surulliseksi, kuten tänään, kun hävisimme sillä tavalla kuin hävisimme.
– Jalkapallon jumalat eivät välttämättä aina hymyile meille, mutta meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, miten edustimme maatamme tänä iltana.
Monet Kroatian kannattajat miettivät tällä hetkellä, todistivatko he maanantaina Modrićin viimeiset hetket maajoukkueen paidassa. Seuraavat arvokisat pelataan kesällä 2026, kun Modrićilla on mittarissa 40 vuotta.
Hänen seurauransa Real Madridissa on tiettävästi jatkumassa ainakin vielä yhden kauden ajan.
– Haluaisin jatkaa pelaamista ikuisesti, mutta luultavasti tulee aika, jolloin minun on ripustettava nappulakengät naulaan. Jatkan pelaamista, mutta en tiedä, kuinka kauan vielä, sanoi Modrić.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan