Luciano Spalletti ei aio erota Italian EM-farssin jälkeen: ”Tiedän, mitä tarvitsemme”
Hallitsevan Euroopan mestarin Italian EM-lopputurnaus päättyi pettymykseen.
Sveitsi pudotti Italian neljännesvälierissä maalein 2-0. Italia voitti lopulta neljästä kisaottelustaan vain yhden kaadettuaan lohkovaiheen avauskierroksella Albanian.
Italian päävalmentaja Luciano Spalletti on työskennellyt pestissään viime syyskuusta lähtien.
Italian jalkapalloliiton puheenjohtaja Gabriele Gravina vahvisti Sveitsi-tappion jälkeen, ettei Spalletti ole saamassa potkuja tehtävästään.
– Olemme pahoillamme siitä, ettemme voineet antaa kannattajillemme sitä, mitä halusimme. Olemme pahoillamme tästä tuloksesta, mutta tappiot on osa urheilua. Olemme pettyneitä siihen, ettemme onnistuneet osoittamaan sitä, mitä olemme tehneet edellisten kuukausien aikana. Me kaikki olemme vastuussa tästä nyt ja tulevaisuudessakin. Emme hylkää tätä projektia, johon edelleen uskomme.
Spalletti tiedostaa kantavansa suurimman vastuun surkeasti sujuneesta EM-lopputurnauksesta.
– En saanut itsestäni parasta irti. Minulla on kaikista suurin vastuu. En aio erota pestistäni. Meillä on paljon parannettavaa. Olen täysin sitoutunut pestiini. Olen valmentanut maajoukkuetta 14 ottelussa ja tiettyyn pisteeseen saakka olemme olleet hyviä. Sveitsi-tappio oli askel taaksepäin. Mielestäni tiedän, mitä tarvitsemme. Haluan nuorentaa maajoukkuetta ja luoda uuden pohjan uudella energialla, Spalletti totesi.
LUE MYÖS
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista